Edellisessä postauksessani kerrottu haaste jäi vähän puolitiehen, osallistujia kun ei tullut minun tietooni kuin ihan jokunen. Ja lähetin kyllä yllätyspaketin matkaan, mutta mitään isoa arvontaa ei ollut tarpeen järjestää. Harmilista kyllä. Toivon että syksyllä tämä huomionosoitusten valmistaminen ottaa taas tuulta purjeisiin ja iltojen pimetessä innostumme niitä taas tekemään.
Jotta emme vaivu synkkyyteen, tahdon kertoa että sain tässä kesällä oman pitkä-aikaisen projektini valmiiksi.
Olen pitkään ihastellut erään Nordmarkilaisen rouvan upeaa hattua, jossa Panace on vaatimattomasti pienen pannukakun kokoinen ja todella upean näköinen. Meillä on jostain syystä tapana käyttää yleensä juuri sitä konkreettista huomionosoitusta jonka olemme itselemme saaneet, vaikka materiaalit (esim. kuuluisat pizzalaatikoista tehdyt virvaliekit) ja huomionosoituksen kiinnitysmekanismi eivät olikaan niitä mitä toivoisimme. Ikiomasta Panacestani, joka oli kaunis pronssinen työ, puuttui kuunnon kiinnitysneula (jonka toki olisin voinut liimata siihen itse, mutten sitä koskaan muka ehtinyt tehdä), ja vaikka huolellisesti ankkuroin koruni kahdella isolla huntuneulalla turbaaniini, niin se pronssikoruni vain katosi Kavalahden heinikkoon kerättessäni kukkakimppua hovin koristeluksi. (Huom. Älä kokeile tätä itse täydessä hovitällingissä. Huom. nro 2, lupaan pronssisen panacheni löytäjälle edelleen löytöpalkkion, vaikka koruni maattua pari vuotta ylärinteen heinikossa ei ehkä kannattaisi).
Olin siis ilman huomionosoitustani. Sitä paitsi samaiseen hoviin iski rankkasade ja kukkakimput vettyivät nurmikentällä vetisiksi räysköiksi.
Aloin suunnitella kirjottuja pussukoita Mestari Johannan Pyynnöstä huomionosoituksiksi. Ja samalla päätin tehdä itsellenikin oman, uuden panachen kadonneen tilalle. (Mestari Johanna muuten valmisti minule ihanan helmistä kootun, kissankestävän panachen).
Oman työni malliksi tutkin kuvia 1500-luvun pienistä pussukoista, eng.sweet bag, joissa on ihannan runsaita kukkaiskoristeluja. Tein valitsemieni mallien pohjalta oman mallipiirrustukseni, johon sovitin mansikoiden keskelle Panacen kilven ja sulat. Piirsin kuvan valkoiselle villalle lyijykynällä, valopöytää apuna käyttäen, ja huolittelin ääriviivat läpi villalangalla.
Tein saman kuvan kahdelle yhtä suurelle tilkulle, jotta pussista tulisi kaksipuolinen aluperäisten mallien tapaan. (en tosi ole aivan varma onko alkuperäisissä pusseissa ollut identtiset kuvat molemmin puolin.)
Käytin Åsan ohuinta villalankaa kaikkeen muuhun paitsi itse kilpeen, jonka tein paksumalla Åsan langalla, sekä mansikan kukkien valkoisii terälehtiin johon käytin vanhaa Wetterhoffilta ostamaani/lahjoituksena saamaani kasvivärjättyä, tai tässä tapauksessä värjäämätöntä, lankaa.
Itse työ oli joutuisaa ja hauskaa. Käytin enimmäkseen halkipistoa/ketjupistoa, josta tulee mielestäni täyttävä ja napakka jälki. Tein työssä ensin kilven ja sulat, ja aloin sitten täyttää kangaspohjaa yksi kulma kerrallaan, aina kun minulla oli vapaa-aikaa ja energiaa tehdä työtä.
Työn edistyessä vuoden mittaan, minulta kyseltiin vähän kaikenlaista. Koitan nyt muistaa edes joitakin näistä kysymyksistä.
Miksi käytin pyöreää kehystä ja miksi minulla oli niin suuret saumanvarat työssäni?
- Nämä kysymykset liittyvät toisiinsa. Täyttämäni kangas oli palttinasidosta, ja se olisi saattannut käyttäytyä hyvin myös neliönmuotoisessa kehyksessä. Omat yritykseni kanttikaan kehykseni kanssa kärsivät viimeksi kirvelevän tappion "toimikas 1-Ida 0". Enkä jaksanut tustua kehyksen anatomiaan tämän työn kanssa lainkaan,vaikka palttinasidos onkin ihan eri juttu kuin toimikas. Pyöreä kehys toimii mielestäni todella hyvin, kunhan vain antaa kehykselle sen vaatiman tilan, eli saumanvarat.
Jos tahdot kirjoa pyöreässä kehässä nelikulmaisen pinnan kulmaa, täytyy työhön jättää reilut saumanvarat ettet joudu turhaan venyttämään kirjontapinta-alaasi ylttääksesi nurkkiin. Työhön voi joko ommella jatkopalat reunoihin, vaihtaa pienempään kehykseen, tai käyttää jo alunperin reilumpaa saumanvaraa.
Koska tästä työstä on myös tulossa pussukka johon tarvitaan tilaa saumanvaroille ja nauhakujille, enkä osaa tehdä ompelutyötä itse, päätin jättää työhön kunnon saumanvarat. Minulle ja Ompelijalle.
Miksi täytin myös taustan, enkä käyttänyt valmiiksi värikästä kangasta?
- Kolmesta syystä: minulla ei ollut värikästä villaa tarpeeksi paljon. 1500-luvun puseissa on sekä pohjaltaan täytettyjä töitä, että paljaita, minä valitsin täytetyn. Kolmas syy on se miten hyvältä täytetty pinta näyttää ja tuntuu valmiina, kuin pieni tiivis panssari! Toivon että tästä tulee oikein kestävä pussukka.
Pistoni oli aina kohtalaisen pitkä, ja kuitenkin halkaisin sen seuraavalla pistolla jo edellisen piston puolivälistä, oliko siihen jonkin syy?
Olen huomannut että kirjoessani kehykseen pingotettuua villaa, neula tekee kankaaseen näkyvän reijän, ja jos kirjontapistoni ovat liian tiheässä, saataan levittää näitä reikiä vahingossa lisää. Tämä koskee yleensä hyvin harvaa villakangasta, josta tässä tapauksessa ei ollut kyse, mutta tottumus se kai on tämäkin. (Huom. tähän kankaan reikäisyyteen vaikuttaa myös käytetty neulan terävyys, langan paksuus ja kirjontakehyksen kireys. Käyttämässäni kehyksessä olen kieränyt alarenkaaseen puuvillanauhaa jarruttamaan ja pehmentämään kehyksen reunaa, nauha lisää hiukan kitkaa kankaaseen, enkä kisko (venytä) sitä liikaa pingottaessani kangasta työhön, kirjontakehyksen ei tarvitse olla pinkeä kuin rumpukalvo, silloin niitä reikiä vasta syntyykin!
Kauanko jaksoi yhdellä istumalla tehdä tätä työtä? Kauanko siihen meni lopulta aikaa?
Laskin hiukan huonosti tunteja, mutta pyrin välillä arviomaan kauanko työn valmistumiseen vielä menisi. Voisin sanoa että yhteen työn nurkkaan jaksoin kerrallaan käyttää aikaa puolesta tunnista neljään tuntiin, ja kokonainen nurkka valmistui siinä kolmen ja kahdeksan tunnin väliltä, riippuen paljon montaako väriä jouduin käyttämään. Helpointa oli pistellä menemään sinistä taustaa rivi kerrallaan. Karkeasti arvioiden jos olisin istunut työni ääressä säntillisesti aamusta iltaan ruokataukojen kera, olisivat pussukan molemmat puolet ehkä valmistuneet kahden tavallisen työviikon tuntimäärässä. Ehkä.
Täytettyäni pohjan omilla väreillään, reunustin kuviot vielä mustanvioletilla villalanka-ääriviivalla. ja prässäsin valmiit työt. Pussin puolet ovat noin cd-levyn kokoiset, ja prässäyksen jälkeen lisäkin sinistä taustaa hiukan sinne ja tänne saadakseni pussinpuolet suurinpiirtein samankokoisiksi.
Seuraavaksi työssä pitäisi vielä päätellä langatpätkiä (inhokkini!).
Ja kiikuttaa valmiit kappaleet ompeluun. Tämä pussi muuten vuoritetaan silkillä!
Terveisin Iida
ps. Poukassa on aloitettu seinävaatehaaste, seuraavaksi käynkin selvittelemään josko siitä saataisiin juttua tännekkin!